Kietoutumia 30.10. klo 17-19
Kietoutumia-esityksessä esiintyvät sävellykset esitettynä järjestyksessä ja sijoitettuna näyttelytilaan pohjapiirroksen mukaisesti:
1. Jarkko Hartikainen: EMBODIED: Soprano Solo
2. Comtessa de Dia: A chantar m’er
3. Enno Poppe: Wespe (Marcel Beyer)
4. Aino Tenkanen: Lunula (Hara Hermunen)
5. Rebecca Saunders: O
Laulujen sanat:
A chantar m’er de so qu’ieu non volria,
tant me rancur de lui cui sui amia:
car eu l’am mais que nuilla ren que sia;
vas lui no.m val merces ni cortesia,
ni ma beltatz ni mos pretz ni mos sens;
c’atressi.m sui enganad’e trahia
cum degr’esser, s’ieu fos desavinens.
D’aisso.m conort car anc non fi faillenssa,
amics, vas vos per nuilla captenenssa;
ans vos am mais non fetz Seguis Valenssa,
e platz mi mout qez eu d’amar vos venssa,
lo mieus amics, car etz lo plus valens;
mi faitz orguoill en digz et en parvenssa,
e si etz francs vas totas autras gens.
Meravill me cum vostre cors s’orguoilla,
amics, vas me, per q’ai razon qe.m duoilla;
non es ges dreitz c’autr’amors vos me tuoilla
per nuilla ren qe.us diga ni.us acuoilla.
E membre vos cals fo.l comensamens
de nosttr’amor: ja Dompnidieus non vuoilla
qu’en ma colpa sia.l departimens.
Proesa grans q’el vostre cors s’aizina
e lo rics pretz q’avetz m’en atayna,
c’una non sai, loindana ni vezina,
si vol amar, vas vos non si’aclina;
mas vos, amics, etz ben tant conoisens
que ben devetz conoisser la plus fina;
e membre vos de nostres covinens.
Valer mi deu mos pretz e mos paratges,
e ma beutatz, e plus mos fis coratges;
per q’ieu vos mand lai on es vostr’estatges
esta chansson, que me sia messatges:
E voill saber lo mieus bels amics gens,
per que vos m’etz tant fers ni tant salvatges;
non sai si s’es orguoills o mals talens.
Mas aitan plus vuoill li digas messatges,
Qu’en trop d’orguoill ant gran dan maintas gens.
Comtessa de Dia
A chantar m’er
Minun on laulettava siitä mistä en tahtoisi,
niin paljon on murhetta ystävästäni:
rakastan häntä enemmän kuin mitään,
mutta hän ei piittaa armollisuudesta eikä
kohteliaisuudesta, ei kauneudestani, maineestani
eikä älystäni. Minua on petetty ja huijattu
niin kuin ansaitsisin, jos olisin vastenmielinen.
Ystävä, minua lohduttaa, etten ole koskaan
tehnyt väärin teitä kohtaan millään tavoin,
vaan rakastan teitä enemmän kuin Seguis rakasti
Valenssaa, ja on ilo päihittää teidät rakkaudessa,
ystäväni, sillä te olette kaikkein arvollisin.
Silti tarjoatte minulle ylpeitä sanoja ja eleitä,
vaikka olette ystävällinen kaikkia muita kohtaan.
Ystävä, ihmettelen sydämenne kovuutta
minua kohtaan, siksi minulla on aihetta tuskaan;
ei ole oikein, että toinen rakkaus vie teidät
minulta, olivatpa puheet tai vastaanotto toisaalla
millaisia tahansa. Muistakaa rakkautemme alkua;
älköön Kaikkivaltias salliko
minun olevan syypää välirikkoon!
Teidän suuri sankarillisuutenne
ja mahtava maineenne huolestuttavat minua,
sillä en tiedä naista kaukana enkä lähellä, joka
halutessaan rakastaa olisi kääntymättä puoleenne.
Mutta teillä, ystävä, on niin paljon harkintakykyä,
että varmasti tunnistatte vilpittömimmän
ja muistatte sopimuksemme.
Auttakoot minua maineeni ja syntyperäni
ja kauneuteni sekä etenkin vilpitön sydämeni.
Niinpä lähetänkin teille sinne, olinpaikkaanne,
tämän laulun, sanansaattajani,
ja tahdon tietää, komea, ylhäinen ystäväni,
miksi olette minulle niin kova ja julma;
en tiedä onko se ylpeyttä vai häijyyttä.
Mutta etenkin tahdon sinun kertovan hänelle,
että liika ylpeys voi vahingoittaa monia.
suom. Susanna Niiranen ja Eva Maria Korsisaari
Minun on laulettava
Hara Hermunen: Lunula
solisluulla pentukeho
sykyttää
sen luu-usva ohutta vai yhä tiheää?
jänis kädellä
raajat sormiväleissä
hauras sydän, vahva elämä
hännätön sielu, sillä lämpimin hauta
sinertää
sinertää
jänisiho
rustorusetti, tiukupanta,
polkuantura, pupunkorva,
suolasilmä, sakarahammas,
pumpuliluu, pitsiotsa,
höyhennielu, enkelhäntä,
kanikapalo, pentupimeä
kynsipedillä pieni sinelmä
veren tuikku
minne menevät nimeämättömät
pimeät kaniinit?
jänislintu kädellä
raajat sormiväleissä
hauras sydän, vahva elämä
Wespe, komm
Wespe, komm in meinen Mund,
mach mir Sprache, innen,
und außen mach mir was am Hals,
zeig’s dem Gaumen, zeig es
uns. So ging das. So gingen die
achtziger Jahre. Als wir jung
und im Westen waren. Sprache,
mach die Zunge heiß, mach
den ganzen Rachen wund, gib mir
Farbe, kriech da rein. Zeig mir
Wort- und Wespenfleiß, mach’s
dem Deutsch am Zungengrund,
innen muß die Sprache sein. Immer
auf Nesquik, immer auf Kante.
Das waren die Neunziger. Waren
die Nuller. Jahre. Und: so geht das
auf dem Land. Halt die Außensprache
kalt, innen sei Insektendunst, mach
es mir, mach mich gesund,
Wespe, komm in meinen Mund.
Marcel Beyer
Ampiainen, tule
Ampiainen, tule suuhuni,
tee minulle puhe sisälläni
ja ulkoisesti tee se kurkulleni
näytä se kitalaelleni, näytä se
meille. Niin se meni. Niin meni
kasikytluku. Kun olimme nuoria
ja lännessä. Puhe, tee kieleni
kuumaksi, haavoita
koko kitalakea, anna minulle
väri, matele sisään. Näytä minulle
sanan ja ampiaisen ahkeruus, tee se
saksalle kieleni juuressa,
puheen täytyy olla sisällä. Aina
Nesquikeissä, aina reunalla.
Se oli ysikytluku. Oli
nolkyt. Luku. Ja: niin se menee
maaseudulla. Pidä ulkoinen puhe
kylmänä, sisällä olkoon hyönteissumu,
tee se minulle, tee minut terveeksi,
ampiainen, tule suuhuni.
suomennos: Meeri Pulakka